Tänä vuonna sään haltija ei todellakaan suosinut Jättikasvisten SM-kisaa, vettä satoi lähes koko kisan ajan ja väliin ihan kunnolla. Ja kuin kiusallaan edellinen päivä, perjantai, oli huikean kesäinen ja sunnuntaistakin näyttää tuleva aurinkoinen. Mutta sää ei kisaajia, talkoolaisia eikä yleisöä haitannut, värikkäät sadevarusteet kilpailivat huomiosta värikkäiden kasvisten kanssa, uusia ennätyksiä tehtiin ja tunnelma oli reipas ja raikas.

Suomen mestaruuskurpitsan kasvatti taas Timo Iisakkila, jo kolmannen kerran peräkkäin, tuloksella 487,2 kiloa.

Uusia Suomen ennätyksiä tehtiin peräti yksitoista: chili paino, bushel paino, porkkana pituus, keräkaali paino, kurkku pituus ja paino, Butternut-myskikurpitsan paino, peltokurpitsa paino, raparperi pituus, ruusupapu pituus ja meloni paino. Kasvismittauksia tehtiin tänä vuonna myös ennätysmäärä, kaikkiaan 332. Kilpailijoita oli nelisenkymmentä.

Keudalaiset olivat tehneet upean porkkananäyttelyn ja Saaren Tarhurit hienon kasviskaupan. Gastrobiili tarjoili maukasta kurpitsaporkkanakeittoa. Liikennejärjestelyt ja ruokatarjoilut pelasivat, ja puutarhaostoksia sai tehdä edullisiin syyshintoihin.

Siispä lämpimät kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille!!!

  • Kiitos kaikille reippaille kävijöille, jotka ette vettä pelänneet!
  • Kiitos Keuda hyvästä yhteistyöstä ja osallistumisesta!
  • Kiitos Saaren Tarhurit mahtavasta myymälästä!
  • Kiitos kaikille kasvisten kasvattajille, mahtavaa työtä tänä vaihtelevana kasvukautena!
  • Kiitos yhdistyksen talkoolaiset – tänä vuonna sai venyä taas oikein kunnolla!
  • Kiitos kisasponsorimme hyödyllisistä palkinnoista: Kekkilä Garden Oy, Vaakatalo Jaakkola Oy, Järvelän Kesoil & RTV, Avant Tecno Oy, Kotipiiri, Viidakkotohtori, Biotus Oy/Tarhurin Apu, Oy Schetelig Ab ja K-Market Saarentaus!
  • Kiitos median edustajat, jotka levitätte kasvisten ilosanomaa kaikelle kansalle!

Kaikki tulokset löytyvät kotisivujen listauksesta ja paljon tunnelmapaloja yhdistyksen Facebook-, Instagram- ja TikTok-tileiltä.

Ensi vuonna kisat pidetään joko 21. tai 28. syyskuuta 2024. Päivä vahvistetaan myöhemmin, samoin kuin uudet kisakasvikset.

Suomen Jättikasvisyhdistys ry onnittelee seuraavia henkilöitä:

Timo Ruohonen palkittiin Kunniajäsenyydellä ansiokkaasta toiminnasta yhdistyksen eteen. Timo on yhdistyksen ensimmäinen kunniajäsen.

IMG-20230924-WA0009.jpg

Leena Varpukarin 5-porkkanan sarja oli Suomen Kauneimmat porkkanat

IMG-20230924-WA0010.jpg

Howard Dill palkinto / Kaunein oranssi kurpitsa (Dill’s Atlantic Giant) sai Laura Pirhonen Tohmajärveltä

IMG-20230924-WA0008.jpg

Kiitos vielä kerran, meillä oli mahtavat kisat!