Ohjeet on tehty kilpakasvatukseen. Kaupan siemenille ja tavalliseen kotipuutarhaan ne eivät ole kaikilta osin tarkoituksenmukaisia. Myös lannoitus on mitoitettu jättikasveille, ei pussien ja purkkien taulukoiden mukaan.

ELEFANTTIVALKOSIPULI (Allium ampeloprasum) kesäpurjo

Nimestään huolimatta Elefanttivalkosipuli (Allium ampeloprasum) ei ole valkosipuli (Allium sativum) ollenkaan, vaan sukua purjolle.

Elefanttivalkosipulissa on suuret kynnet, joita käytetään sekä ruuanvalmistuksessa että kasvin lisäämisessä.

Kasvatus

Elefanttivalkosipuli eroaa valkosipulin kasvatuksesta siten että elefantti ei kestä Suomen talvea ja routaa. Kynsiä ei laiteta syksyllä maahan.

Alkukasvatus suoritetaan huhtikuussa sisällä. Elefantin kynnet kuoritaan ja laitetaan kädenlämpimään veteen likoamaan. Tällöin kynnet kehittävät juurenalut ja vasta sitten multaan.

Elefantit istutetaan alkukasvatuksen jälkeen tuokokuussa maahan. Maankunnostus, lannoitus ja kastelu on samantyyppinen kuin purjolla ja sipulilla.

Kesänaikana elefanttivalkosipuli muodostaa sipulin juurelle pieniä kovakuorisia sivusipuleita. Näistä sivusipuleista voi tehdä lisäystä mutta kehittyminen kestää 2-3 vuotta isoksi kynsiä sisältäväksi sipuliksi.

Ensimmäisenä tai paremminkin vasta toisena vuotenaan ne kehittävän kukkimattoman kasvin jossa on yksikyntinen sipuli. Tämä yksikyntinen vasta kasvattaa seuraavana vuonna monikyntisen sipulin.

Elefanttivalkosipulia ei tavallisesti lisätä siemenistä vaan kynsistä koska siemenkasvatus on hidasta. Lisäksi siementen itämisprosentti ei ole nähtävästi kovin korkea.